Peruskoulun OPSin perusteet 2016 tuovat tieto- ja viestintätekniikan (joka tunnetaan lyhenteillä TVT tai ICT, vähän alasta riippuen) ja koodauksen suomalaisiin peruskouluihin. Tämä uudistus on saanut monet jakamaan ajatuksiaan somessa ja yleisönosastoilla, välillä aika vähäisen tiedon varassa. Muutosvastarinta on luonnollinen reaktio, mutta muutos voidaan nähdä myös mahdollisuutena. Olen itse oppimispsykologi, ohjelmistokehittäjä ja opettajankouluttaja. Esittelen tässä 10 keskeisintä asiaa, joita koodi koulussa mielestäni merkitsee.
1. TVT ja koodaus ovat kaksi eri asiaa. TVT:n käyttö opetuksessa tarkoittaa opetuksen välineistön modernisointia. Nykyaikaiset työvälineet ovat itsestäänselvyys, mutta kouluissa siirtyminen kynä-paperi-yhdistelmästä pois tuntuu erityisen hankalalta. Hankaluus ei kuitenkaan oikeuta laiskuuteen.
2. Kuluttajaksi kasvattaminen ei riitä. Seuraavasta sukupolvesta ei saa kasvattaa pelkkää kuluttajien massaa. TVT:n käyttöön tottuminen on toki tärkeää, jotta yksilö pärjää nyky-yhteiskunnassa, mutta Suomi ei pärjää vain kuluttamalla. Meidän on kasvatettava sukupolvi tekijöitä, tuottajia ja yrittäjiä. Ei riitä, että osaa kuluttaa muiden tekemiä sisältöjä, palveluita ja välineitä, on osattava tehdä tarpeen tullen omansa.
3. Koodaus ei ole vieras kieli. Koodaus on loogista ajattelua, matematiikkaa ja taidetta. Jotkut virheellisesti ajattelevat ohjelmointikieliä kuten vieraita kieliä. Tämä on väärin. Ohjelmointia ei opita samalla tavalla kuin vieraita kieliä, vaikka molemmissa onkin sanasto, lauseoppi ja kielioppi. Vieraissa kielissä nämä ovat laajoja, epäloogisia ja täynnä poikkeuksia. Ohjelmointikielien sanasto on hyvin suppea, lauseoppi poikkeukseton ja kielioppi looginen. Vaikeus ei ole kielen perusteiden oppimisessa, vaan sen taitavassa (tai jopa taiteellisessa) käytössä. Koodaus on ongelmanratkaisua ja loogista ajattelua, mutta myös luovaa ilmaisua.
4. Koodaus on nykyajan maanviljelystaito. Koodaus on ympäristössä selviämisen taito. Aivan kuten 100 vuotta sitten lähes jokaisen lapsen tuli oppia ymmärtämään ja muokkamaan ympäröivää luontoa, sekä saada siinä kasvamaan jotain arvokasta (vaikkapa perunaa), on nykyisin lähes joka lapsen opittava ymmärtämään ja muokkaamaan ympäröivää digitaalista maisemaa, sekä saada siinä kasvamaan jotain arvokasta (vaikkapa uusi avointa dataa hyödyntävä palvelu).
5. Teknologia ei ole tulevaisuutta, vaan totta jo nyt. Ihmiskunta on ollut jo pari vuosikymmentä symbioottisessa suhteessa teknologiaan ja tietojärjestelmiin. Jos tietojärjestelmät lakkaavat toimimasta, valtaosa ihmiskunnasta (etenkin länsimaissa) kuolee janoon varsin pian. Eivät ne banaanit ja kaurahiutaleet ilmesty lähikaupan hyllylle itsestään, takana on valtava määrä logistiikkaa ja vanhaa Cobol-koodia, jota kovin moni ei nykyään enää osaa jatkokehittää.
6. Kaikkien ei tarvitse koodata, mutta ohjelmallinen ajattelu (laskennallinen ajattelu? engl. computational thinking) on perustaito. Kaikista ei tule koodareita, kuten ei kaikista koulun suorittaneista tule muusikkoja, biologeja tai kielitieteilijöitä. Koodariksi päättyminen on omavalintaista erikoistumista. Mutta jokaisen tulee ymmärtää ympäröivästä teknologisesta maastostaan sen verran, että he tietävät, koska jokin edessä oleva tehtävä on parempi antaa koneen tehtäväksi ihmisen sijaan.Ohjelmallinen ajattelu eli computational thinking on joka kansalaisen perustaito.
7. Koneet tekevät rutiinityöt. Tehtävät työt jakautuvat rutiinityöhön ja luovaan työhön. Robotit ja algoritmit tekevät kiihtyvällä vauhdilla yhä suuremman osan rutiinityöstä. Ketään lasta ei tule enää kouluttaa niin, että he kykenevät vain rutiinitöihin, sillä heille ei töitä ole. Kenelläkään ei ole syytä käyttää ihmisiä työhön, jonka kone tekisi käytännössä ilmaiseksi. Jokaisen on kyettävä joko fyysiseen tai henkiseen luovaan työhön (eli palvelutyöhön tai tietotyöhön), jossa ihmiset vielä ovat tarpeen.
8. Avatkaa kaikki konepellit. Paras tapa oppia on tutkia. On se sitten kukkapenkissä tonkimista tai iPadin purkamista komponentteihinsa, tai ohjelmiston lähdekoodiin tutustumista. iPadiin liittyen on hyvä muistaa, että kaikkia laitteita ja ohjelmistoja ei voi helposti avata, eli niiden sisään ei voi käytännössä kurkistaa. Kouluissa tulisi suosia sellaisia laitteita ja ohjelmistoja, jotka saa auki, ja joita voisi jopa muokata toimimaan eri tavalla. Kiiltävää täppäriä sivelemällä oppii kyllä katsomaan videoita ja mainoksia, mutta ei tekemään niitä itse. Kun sen hienon laitteen voi paloitella ja rakentaa taas uudella tavalla tekemään jotain muuta, tarjotaan aivan erilaisia luovan tuottamisen oppimismahdollisuuksia. iPadien lisäksi tai sijaan tarvitaan siis Raspberry Pi, Arduino ja muita tee-se-itse-paketteja. Ohjelmistopuolella tarvitaan avointa lähdekoodia.
9. Jakokulma on algoritmi. Kesällä uutislehdissä vatvottiin sitä, että jakokulman opetus putoaa OPSista pois. Ei hätää! Jos jakokulma on mielestäsi tärkeä ymmärtää, pistä oppilaasi koodaamaan jakokulma, jolle syötetään osoittaja ja nimittäjä ja joka näyttää sitten jakokulman täydennettynä. Bonuspisteet, jos sen saa toimimaan interaktiivisena, eli pelaaja veikkaa numerot paikoilleen ja peli kertoo, jos menee pieleen. Taitaa matematiikan, fysiikan, kemian ja muidenkin luonnontieteellisten oppiaineiden parista löytyä muutama muukin oppimistavoite, josta on helppo rakentaa oppilaille koodaushaaste.
10. Opettajan ei tarvitse koodata. Ei ainakaan sen enempää kuin alakoululaisenkaan. Oppilaiden on saatava kätensä saveen, mieluummin alemmillakin luokilla. Mutta opettajan ei ole pakko sitä tehdä, jos ei halua. Hän voi vain ohjata oppilaat sopivien resurssien äärelle ja katsoa, mitä tuloksia syntyy. Mutta samalla opettaja kyllä voisi itsekin tehdä ne harjoitteet ja kokea omakohtaisesti, miltä se koodaaminen tuntuu. Hänen ei kuitenkaan pidä olla koodauksen ammattilainen tai esikuva oppilaille. Puheet siitä, että peruskouluun tarvitaan ICT-alan ammattilaisia opettamaan koodausta, ovat typeryyttä. Peruskoulussa tavoitteena ei ole tietojärjestelmien tuottaminen tai systeemityö, vaan ongelmanratkaisutaitojen oppiminen tutkimalla, muokkaamalla ja koodaamalla. Tämän opettamiseen ei tarvita kokenutta projektipäällikköä Nokialta. Opettajan tulisi muutenkin olla vain valmentaja tai luotsi, eikä tiedon ja osaamisen ylin haltija. Tämän harhaluulon luulin karisseen opetussektorilta jo 15 vuotta sitten. Valmentaja voi hyvin pistää joukkueensa harjoittelemaan asioita, joita hän itse ei käytännössä osaa.
Nämä 10 teesiä antavat toivottavasti sinulle jonkinlaisen kehyksen, johon voit lähteä itsellesi hahmottelemaankoodausmaailman karttaa.
Tämä kirjoitus on alunperin julkaistu Dimensio-lehdessä vuonna 2014 ja on laajennettu versio blogikirjoituksesta “8 teesiä koodauksesta koulussa”, joka julkaistiin 16.6.2014.
Kiinnostaa! Olen luokanopettaja!