36% kurssin aloittaneista suoritti Koodiaapinen-MOOCin loppuun saakka. MOOCille tämä on varsin korkea suoritusprosentti. MOOC alkoi 10.10.2015 ja päättyi 5.12.2015. Tässä joitain numerotietoja kurssitoteutuksesta.
Tuloksia MOOCin ensimmäisiltä 30 tunnilta
Nyt kun MOOC on ollut käynnissä 30 tuntia, on hyvä hetki kertoa ensivaikutelmista. Tähän mennessä jo 60 opettajaa on suorittanut ensimmäisen jakson tehtävät, vaikka aikaa on siis lähes 2 viikkoa. Taustakyselyyn on vastannut 150 osallistujaa ja tutkimuskyselymmekin on kerännyt 78 vastausta.
1500 opettajaa aloitti Koodiaapisen ohjelmointikurssin
Tänään alkaa Euroopan koodausviikko, mutta melkein tärkeämpää on, että viime keväästä asti ideoitu ja talkoovoimin rakennettu Koodiaapisen massiivinen avoin verkkokurssi eli MOOC käynnistyi juuri nyt. Osallistujia on yli 1500 ja lisää tulee joka päivä. Uusia osallistujia pääsee kurssille mukaan vielä kahden viikon ajan.